Vantaalainen kaupunkimedia Vantaan Sanomat uudistuu 8.1.2025. Mediakonserni Keskisuomalaiseen kuuluva Vantaan Sanomat panostaa entistä enemmän tasokkaaseen paikalliseen journalismiin digissä. Osana muutosta valtaosa Vantaan Sanomien verkkosisällöstä muuttuu maksulliseksi.
– Hyvää on vaikea parantaa merkittävästi pelkästään mainosrahoitteisesti, koska mediamarkkina on viime vuosina muuttunut voimakkaasti. Siksi Vantaan Sanomien digituote muuttuu maksulliseksi 8.1.2025. Vantaalaisilta ei oteta mitään pois, mutta pientä maksua vastaan he saavat paljon lisää. Entistäkin runsaampaa, laadukkaampaa ja syvällisempää Vantaa-sisältöä omalta medialtaan, joka palvelee vantaalaisten intressejä, Mediakonserni Keskisuomalaisen Etelän liiketoiminta-alueen aluejohtaja Karri Kannala avaa uudistuksen taustoja.
– Vantaa on Suomen neljänneksi suurin kaupunki. On tärkeää, että kaupungissa toimii luotettava, paikallinen media, joka kertoo mitä Vantaalla tapahtuu ja pitää vantaalaisten puolta. Panostamme tosissamme taustoittavaan, ajankohtaiseen ja korkeatasoiseen paikallisjournalismiin Vantaalla, näkee Vantaan Sanomien päätoimittaja Mia Laakso.
Aiempaa runsaampi digisisältö ja jotain ihan uutta
Vantaan Sanomien toimituksessa paikallista journalismia tekee yhdeksän journalistia aiemman kuuden sijaan. Vantaan Sanomien digistä löytyy monipuolinen ja selvästi aiempaa runsaampi kattaus uutisia Vantaalta.
– Haluamme, että vantaalaiset tietävät, mitä omassa kotikaupungissa tapahtuu, mistä kaupungissa puhutaan ja mistä täällä päätetään. Panostuksemme on merkittävä. Markkina-alueena Vantaa on kasvava ja monipuolinen, mutta myös vaativa ja esimerkiksi monikulttuurisuuden myötä muusta Suomesta poikkeava, Laakso korostaa.
Vantaan Sanomat seuraa entistä tiiviimmin Vantaan kehittymistä muun muassa rakentamisen, liikenteen ja palvelujen näkökulmasta. Myös talous ja työelämä ovat teemoja, joista uutisoidaan vantaalaisesta näkökulmasta taajaan.
Digisisällöt kutsuvat myös viihtymään. Paikalliset tapahtumat, ravintolakulttuuri sekä liikunta ja hyvinvointi ovat olennainen osa Vantaan Sanomien sisältöä.
Tilauksen tehneet Vantaan Sanomien digilukijat saavat nauttia myös aivan uudenlaisista jutuista.
-Premium-tasoiset Kruunujutut tarjoavat syvällisempää journalismia vantaalaisista henkilöistä, ilmiöistä ja asioista, Laakso kertoo.
Vantaan Sanomien kaikki digisisällöt voi jatkossa lukea tekemällä tilauksen hintaan 5,49 € / kuukausi. Parhaan lukukokemuksen varmistamiseksi kannattaa ladata Vantaan Sanomien sovellus.
Uudistuva Vantaan Sanomat tarjoaa uniikin ja laadukkaan mediaympäristön mainostajalle
Vantaan Sanomat jaetaan maksutta koteihin painettuna lehtenä jatkossakin. Painetun Vantaan Sanomien talouspeitto on alueen laajin. Painettu lehti on Vantaalla rakastettu ja odotettu, ja sen lukuaika on tutkitusti korkea.
Tilattava Vantaan Sanomat digi kasvattaa Vantaan Sanomien yleisöä tilattavan tuotteen laadulla: maksavat asiakkaat ovat sitoutuneita lukijoita. Korkeatasoinen ja monipuolinen journalismi sitouttaa ja pidentää lukuaikaa ja kasvattaa mainosten huomioarvoa. Vantaan Sanomilla on 152 700 lukijaa (KMT 2024), joista kaksi kolmasosaa on verkossa.
– Vuosi sitten Länsiväylän digituote uudistui ja muuttui maksulliseksi. Nyt teemme Vantaalla saman Länsiväylän oppeja hyödyntäen, mutta Vantaan erityispiirteet tuntien ja huomioiden. Paikallisuus on kaiken tekemisemme keskiössä, Kannala lupaa.
Annamme mielellämme lisätietoa
Karri Kannala
aluejohtaja, Etelän liiketoiminta-alue, Mediakonserni Keskisuomalainen
+358 50 351 5291
Mia Laakso
päätoimittaja, Vantaan Sanomat
p. 0400 133954
Lue lisää vantaansanomat.fi: Suuri muutos Vantaan Sanomissa