Länsiväylä lanseeraa täysin uudenlaisen liiketoimintamallin

Espoo ansaitsee enemmän

Mediakonserni Keskisuomalainen lanseeraa kokonaan uudenlaisen kaupunkimediakonseptin Espoossa. Vahva paikallinen painettu kaupunkilehti jatkaa maksuttomana, mutta sen verkkoversiosta kehitetään laadukas tilaustuote, Länsiväylä digi.

”Hyvää on vaikea parantaa merkittävästi pelkästään mainosrahoitteisesti, koska mediamarkkina on viime vuosina muuttunut voimakkaasti. Tästä johtuen Länsiväylän digituote muuttuu maksulliseksi vuoden 2024 alussa. Espoolaisilta ei oteta mitään pois, mutta pientä maksua vastaan he saavat paljon lisää. Entistäkin runsaampaa, laadukkaampaa ja syvällisempää Espoo-sisältöä omalta medialtaan, joka palvelee espoolaisten intressejä”, Mediakonserni Keskisuomalaisen Etelän liiketoiminta-alueen paikallisjohtaja Karri Kannala avaa uudistuksen taustoja.

 

Toimituksen koko kasvaa merkittävästi

”Suomen toiseksi suurin kaupunki Espoo ansaitsee ja tarvitsee oman laadukkaan paikallisen median sekä Espoon ja espoolaisten edunvalvojan. Olemme vahvistaneet jo valmiiksi kovatasoista Länsiväylän toimitusta kirjoittavien journalistien ja kuvajournalistin rekrytoinneilla. Panostamme tosissamme syvälliseen, ajankohtaiseen ja laadukkaaseen paikallisjournalismiin Espoossa. Meistä espoolaiset ansaitsevat enemmän”, jatkaa Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemi.
​​​
Aiemmin Länsiväylän toimituksessa on työskennellyt päätoimittajan lisäksi viisi kirjoittavaa toimittajaa. Jatkossa kirjoittavia toimittajia on kahdeksan ja lisäksi yksi kokoaikainen kuvajournalisti.

​​​​​”Panostus on merkittävä. Markkina-alueena Espoo on kasvava ja monipuolinen, mutta myös vaativa”, Karri Kannala korostaa.

Uudenlaisen digisisällön ydin ovat laadukkaat Kruunujutut Espoon tärkeimmistä aiheista. Premium-tasoiset Kruunujutut kertovat syvällisesti Espoon tapahtumista, päätösten taustoista ja espoolaisten arjesta.

 

Uudistuva Länsiväylä tarjoaa uniikin ja laadukkaan mediaympäristön mainostajalle

Länsiväylä jaetaan koteihin painettuna lehtenä jatkossakin. Painetun Länsiväylän talouspeitto on alueen laajin. Painettu lehti on Espoossa rakastettu ja odotettu, ja sen lukuaika on tutkitusti korkea.

Tilattava Länsiväylä digi kasvattaa Länsiväylän yleisöä tilattavan tuotteen laadulla: maksavat asiakkaat ovat sitoutuneita lukijoita. Syvällinen ja runsas journalismi sitouttaa ja pidentää lukuaikaa ja kasvattaa mainosten huomioarvoa. Länsiväylällä on 232 000 lukijaa (KMT 2023), joista kaksi kolmasosaa on verkossa. Mainostaja, he kaikki ovat tavoitettavissasi Länsiväylän kautta.

 

Espoo – Suomen ostovoimaisin ja toiseksi suurin kaupunki

Länsiväylän kanavilla mainostaja tavoittaa 86 % alueen yli 15-vuotiaista asukkaista (Kantar 2022). Paikallinen journalistinen uutismedia – riippumaton, luotettava ja laadukas mediaympäristö – kasvattaa mainosten brändiarvoa tutkitusti.

”Viime vuodet ovat epävakauden ja disinformaation yleistymisen vuoksi selvästi kasvattaneet laadukkaan journalistisen sisällön kysyntää. Länsiväylä on uniikkina paikallisena uutismediana kaupunkimediakentän edelläkävijä. Länsiväylän kanavissa mainostaja-asiakas hyötyy bränditurvallisesta mediaympäristöstä ja erityisesti laadukkaaseen paikalliseen kontekstiin kohdentamisesta”, linjaa Meks Etelän myyntijohtaja Juuso Rönkkö.

 

Annamme mielellämme lisätietoja

Karri Kannala 
paikallisjohtaja, Etelän liiketoiminta-alue, Mediakonserni Keskisuomalainen
+358 50 351 5291

Heli Koivuniemi
Länsiväylän päätoimittaja
+358 40 0133955

Lue lisää:
Länsiväylässä historiallinen muutos: Toimitus kasvaa merkittävästi – verkkolehti muuttuu maksulliseksi