Mediatalo Keskisuomalaisen tietosuojalauseke päivitetty

EU:n uusi tietosuoja-asetus (GDPR)  astuu voimaan 25.5.2018. Olemme tarkastelleet tietosuojakäytäntöjämme ja haluamme kertoa niistä selkeästi ja avoimesti.

Mediatalo Keskisuomalaisella muutos on reilun puolentoista vuoden aikana tarkoittanut henkilöstön koulutusta, alihankkijoiden vastuuttamista sopimuksin, dokumentoinnin tarkentamista sekä tietosuojavastaavan nimeämistä. Asetusten muutosten myötä Mediatalo Keskisuomalainen on myös päivittänyt tietosuojalausekkeensa, jossa on otettu huomioon laajemmat informointivelvoitteet ja päivitetty myös se kuinka asiakkaat voivat jatkossa toteuttaa oikeuksiaan.

Myyntiehtoja on myös tarkennettu ja päivitetty tietosuojaa koskeva osuus, jotta voidaan varmistaa asetuksen velvoitteiden täyttäminen.

Päivitetyn tietosuojalausekkeen suurimpia muutoksia aiempaan versioon verrattuna on muun muassa  rekisteriselosteiden sulauttaminen tietosuojalausekkeeseen, joten jatkossa kaikki informaatio löytyy samasta paikasta. Rekisteröityjen oikeuksien toteuttamiseen on myös tehty tarkennuksia ja esittelemme tarkemmin tapamme hallita sivustoilla käytettäviä evästeitä.

Huomaattehan, että journalistisella käsittelyperusteella kerätyt tiedot eli toimitusten tiedot ja kuvat eivät ole jatkossakaan avoimia toimituksien ulkopuolelle.

 

Päivitetty tietosuojalauseke löytyy: https://www.keskisuomalainen.com/fi/tietosuojalauseke/
Päivitetyt myyntiehdot: https://www.keskisuomalainen.com/fi/yrityksille/myyntiehdot/ehdot/