Runeberg-valitsijaraadin puhe / Runeberg-juryns tal 7.12.2023
Arvon juhlaväki!
Emme ota kantaa siihen, ovatko kirjailijat nykyajan alkemisteja, jotka kaikesta näkemästään, kuulemastaan, maistamastaan, haistamastaan, tuntemastaan, kohtaamastaan, lukemastaan… unestaan ja valveestaan, mielestään ja kielestään luovat kokonaisia maailmankaikkeuksia, joita ei ole koskaan aiemmin ollut.
Emme ota kantaa siihenkään, ovatko nykypäivän kirjailijat niitä ainoita, jotka yksinäisissä kammioissaan pitävät yllä hengen väräjävää valoa kuin keskiajan luostarikuntien jäsenet konsanaan.
Mutta siihen, voiko tänään esiteltävien Runeberg-ehdokkaiden perusteella tehdä johtopäätöksiä suomen- ja ruotsinkielisestä proosasta ja lyriikasta, on meillä selkeä kanta: kyllä voi! Ja kantamme kuuluu: suomalainen kirjallisuus voi kerrassaan loistavasti!
Saa taputtaa!
Mutta… Suomalaisen kirjallisuuden kirjoittajien, kirjailijoiden arki on valitettavasti aivan jotain muuta. Juhlahumujen yli käy tumma varjo jos toinenkin.
Talouspuhe on läpäissyt yhteiskuntamme kaikki osa-alueet. Puhukaamme sitten hetkisen taloutta.
Kirjoihin kohdistuva arvonlisäveroprosentti on nousemassa kymmenestä neljääntoista. Sen myötä kirjallisuus — ajattelun ape ja mielen mesi — nousee samaan verokantaan kuin elintarvikkeet ja toislajisten eläinten rehu. Herkullisen kuvaava vertaus on laiha lohtu, jos se tarkoittaa samalla sitä, että valtio saa myydystä kirjasta usein enemmän kuin sen kirjoittanut kirjailija.
Ei saa taputtaa.
Entä jos tavoite kirjan arvonlisäveroprosentille olisikin puhdas, pyöreä nolla? Esimerkkejä tämänkaltaisistakin sivistysvaltioista löytyy, mutta miksi seurata hyvää esimerkkiä, jos tarjolla on huono vaihtoehto?
Talouspuhe jatkuu.
Suomen Kirjailijaliiton tulotutkimuksen mukaan suomalaisen kaunokirjailijan saama mediaanitulo myynnistä ja tekijänoikeuskorvauksista oli viime vuonna 1 700 euroa ja rapiat päälle. Huomatkaa: 1 700 euroa vuodessa, ei kuukaudessa.
Tulotutkimus näyttää, kuinka painettujen kirjojen korvautuminen e- ja äänikirjoilla ja striimauspalveluilla lisää kyllä teosten saatavuutta ja saavutettavuutta, mutta lukuaikapalvelusta saatu tekijänkorvaus on alle viidesosa painettuun kirjaan nähden eli noin 50 senttiä.
Kulttuuri ja kirjallisuus ovat demokraattisen yhteiskuntamme kulmakiviä. Vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotukea ollaan kuitenkin lakkauttamassa.
Kuntien kirjastot käyttävät merkittävän osan vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuesta selkokirjojen hankintaan. Selkokielisen kirjallisuuden tarpeen taustalla voi olla esimerkiksi kehitysvamma, lukivaikeus, ikääntyminen, muistisairaus tai se, että suomi tai ruotsi ei ole äidinkieli. Selkokirjat ovat myös keino vastata nuorten heikentyvään lukutaitoon ja -intoon.
Kysymys on saavutettavuudesta. Kysymys on oikeudesta kulttuuriin. Kysymys on demokratiasta.
En tiedä, pitäisikö taputtaa vai ei.
Mutta emme saa unohtaa, että saavutettavuus menettää merkityksensä sillä hetkellä, kun ei ole enää mitään saavutettavaa. Kirjalla on vain yksi tekijä: kirjailija itse. Paitsi jos kirjailijoita on esimerkiksi kaksi tai jos teoksella on kääntäjä.
Kirjailija on maailmankaikkeutensa luoja. Kirjailija on viime kädessä se, joka on vastuussa ainutlaatuisen luomistyönsä tuloksista. Mutta kirjallisuuden ihmeessä on toinenkin tärkeä tekijä. Se olette te, arvoisat kirjallisuuden lukijat. Kun avaatte kirjan, ryhdytte kaiken kokemanne ja tuntemanne, kaiken aiemmin lukemanne pohjalta luomaan uutta, ainutkertaista maailmaa.
Kaikki muu, mikä tuo kirjallisuuden sen kirjoittajilta kirjallisuuden loppukäyttäjille eli teille lukijoille, on toki tärkeää ja osin välttämätöntä. Mutta vain me ja te yhdessä luomme sisällön, olemme kirjallisuuden tekijöitä.
Saa taputtaa!
Toki täytyy tarkentaa, etteivät lakiin kirjatut tekijänoikeudet koske teitä, vaan vain ja ainoastaan meitä kirjailijoita ja kääntäjiä, jotka tekstin kirjoitamme.
Nyt näidenkin oikeuksien yllä liihottelee astetta tummempi varjo, kun eduskunta äänesti itsenäisyyspäivän aattona myös äänikirjan lukijoille oikeuden lainauskorvauksiin.
Onko tämä vasta alkua tekijänoikeuksien romuttamiselle?
Takaisin juhlaan! Tänään esittelemme kymmenen todellista tekijää! Mutta me myös perustelemme, miksi juuri he, ja miten me näihin kymmeneen päädyimme!
***
226 böcker har legat på vårt bord. Av 226 böcker har vi haft i uppdrag att vaska fram de 10 bästa. Det har varit vansinnigt svårt och givande.
Den finländska litteraturen anno 2023 är våldsam, smärtsam, vacker, konventionell, fantastisk, självupplevd, queer, dystopisk, intelligent, kroppslig, djup, förutsägbar och förbluffande.
Litteraturåret 2023 har varit ett mammornas år. I all sin komplexitet, inifrån, utifrån, i närbild och i helfigur sticker modersporträtten ut. Familjen över lag och barndomen – den vi har haft och den vi ger andra – har visat sig vara outtömliga motiv som årets böcker ger nya fasetter.
En annan urberättelse som vi inte blir kvitt är den om kriget. Eller krigen. Både de som har format vårt land och det som rasar i Ukraina just nu. Krigets närvaro är påtaglig i 2023 års litteratur, som tema, som förståelsehorisont och som ett tidens ofrånkomliga bakgrundsbrus.
Det är stora frågor som har mött oss i vår läsning. Vem är vi? Vem kan vi bli? Vart är vi på väg? Och vad är vi kapabla till? Litteraturåret 2023 undersöker människans natur och naturen bortom människan. Det är sent på jorden och vi är inte nödvändigtvis dess centrum.
Under läsningens gång har det blivit uppenbart hur många vitt skilda funktioner litteraturen fyller. Den svarar mot vårt behov av berättelser att spegla oss i och förlora oss i. Samtidens trendteman tycks alla behöva sin bok. Den rika förekomsten av genreschabloner, romanserier, biofiktion och faktion vittnar om en törst efter igenkänning och kontinuitet. Och rösterna, från de glädjande många debutanterna till alla de gamla ringrävarna, visar att litteraturen alltjämt är en omistlig uttrycksform.
Samtidigt är det uppenbart att dagens litteratur skrivs i en utpräglat multimodal värld. Ljudbokens framfart avspeglar sig i intrigernas sug. Berättandet är ofta visuellt, filmatiskt, som det anstår en bildfixerad tid.
Bland böckerna vi har läst har romanerna dominerat. Novellerna har varit överraskande få. Å andra sidan har lyriken inte sällan kantrat över i prosa, somliga romaner varit koncentrerade som poesi och vissa böcker inte låtit sig kategoriseras alls.
De formmässiga experimenten har tagit sig uttryck i subtila genreglidningar och stilistisk rörlighet eller också lyst med sin frånvaro. Långt ifrån allt vi har läst har haft ambitionen att utmana. Men betryggande ofta har det krängt till. Vi har läst böcker som uppenbarar litteraturens oändliga möjligheter som en konst och en utmaning i sig.
***
Luku-urakkamme alussa valitsimme johtotähdeksemme sanan poikkeuksellinen. Lähdimme etsimään teoksia, jotka yllättävät, tekevät lähtemättömän vaikutuksen ja virkistävät raikkailla otteillaan.
Poikkeuksellisuus voi kirjallisuudessa tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita. Se voi olla kielellistä, muodollista, lajirajojen rikkomista, yllättäviä näkökulmia, aiheen uudenlaista käsittelyä tai jonkin odottamattoman elementin, kuten kuvan, värin tai äänen sekoittamista mukaan. Iloksemme saimme kirjavuoden aikana kokea paljon tällaisia yllätyksiä.
Toivomme hallitusten päätösten mahdollistavan tämän moninaisuuden myös jatkossa. Kirjallisuuden sanotaan olevan yhteiskunnan peili: jos elinolosuhteita heikennetään, joudumme pian huomaamaan, miten peilistä katsoo yksiäänisempi, hiljaisempi, musta-valkoisempi ja vain valmiiksi vahvoja tukeva yhteiskunnan kuva.
Mutta nyt, vuonna 2023, kuva on ollut rikas, värikäs, moniääninen, yllätyksellinen ja vaikuttava. Koko kirjavuoden tarjontaan tutustuminen muistutti, mitä kaikkea kirjallisuus voikaan olla.
Sami Hilvo, Outi Hytönen ja Freja Rudels