Runeberg-palkintoehdokkaat 2022

Runeberg-palkinnon ehdokaat, teokset ja valitsijaraadin perustelut ehdokasteoksista 2022

Valitsijaraadin jäsenet ovat Johanna Hulkko, Camilla Lindberg ja Vesa Rantama.

---

Kaj Korkea-ahos samtidsroman Röda rummet är psykologiskt skicklig och pulserande med driv och stark attraktionskraft. Den skildrar en värld som för de flesta läsare är obekant och sluten. Romanen är konstruerad som ett slags film noir om gaykultur, extrema fetischer, där läsaren ständigt utmanas till att alternera mellan fiktion och verklighet. Röda rummet är på samma gång en färgrik och mörk skildring.

I sin mystisk gläntar den på dörren till företeelser som kan kännas obekväma för läsaren, men textens starka framåtdriv fängslar och gör boken framkomlig.

Texten tangerar frågeställningar kring begär, maktdynamik, narcissism, sexuell och konstnärlig självuppoffring, samtidigt som olika minoritetskulturer ges synlighet. Det här är kort och gott ”en bra bok”, för att låna en sliten definition, och ett exempel på god berättarkonst.  Allt det här, musikalitet, humor, dans, masochism … de är våra råaste, mest utsökta egenskaper!

---

Martina Moliis-Mellbergs diktsamling Falk erbjuder i sin minimalistiska yttre och inre form en stark läsupplevelse. Det är en koncis, bildrik och exakt beskrivning av en karaktär i form av en falk som placerats i en dov, arkaisk och naturalistisk miljö. Här finns ett tidlöst, koncentrerat existentiellt utrop, en stark hållbar röst i ett överflödssamhälle där ord ofta används ymnigt. Här är det exakthet som gäller, den sagolika och visuellt målande skildringen frammanas med få attribut. Texten synliggör inte bara språkets möjligheter, utan främst de enskilda ordens kraft, att fungera som spjutspetsar när de riktas rätt.

I en digital värld, och på en litteraturscen som behärskas av såväl ljudböcker som e-böcker, utgör Falk ett exempel på ett verk som uppnår sin fulla potential när texten kombineras med ett kroppsligt varande. Tillsammans bildas en samstämd helhet.

För att låna diktarens ord: handens tyngd över livet / fångar upp rytm/ också en tröst.

---

Quynh Trans uppväxtskildring Skugga och svalka bjuder på en ovanligt kvalitativ debut. Boken är en målerisk, stämningsfull och visuell familjeskildring med stark närvaro. I centrum står en lillebror som iakttar och skildrar vardagslivet i en vietnamesisk flyktingfamilj som bor i en österbottnisk stad. Familjen som består av mor och två söner hålls samman trots oliktänkande kring lycka, framgång och livet i största allmänhet.

Barnets erfarenheter och upplevelser skildras på ett sätt som varken blir förenklat eller naivt. Själva registrerandet utgår från barnets blick, men sammanlänkas med den vuxnas position som innebär möjligheter att röra sig i större rumsliga och tidsmässiga spann.

De strama men samtidigt detaljrika och rapsodiska skildringarna för tankarna till solblekta fotografier från barndomens landskap. Där lägger berättarjaget och tidens tand skickligt nya filter i omlott över det förgångna: Stunderna av väntan drogs ihop och med ens hade himlen slutit sig om höstsolens sista strålar av blekgrönt ljus.

---

Niillas Holmbergin Halla Helle on säkenöivä aate- ja kehitysromaani, jossa tehdään syvä, psykologinen matka ihmiseen, Saamenmaahan ja sen kulttuuriin. Ikiaikaiset romaaniaiheet, unet ja niiden tulkitseminen sekä rakkaus, aukeavat älyllisenä, nykyaikaan juurtuvana taideteoksena, joka soi myös kieltä ja luontoa.

Saamelaiskulttuurin ulkopuolelta tulevan kertojaminän, Samun, rakkaus taiteilijaan nimeltään Halla Helle rinnastuu kohtaamattomuuteen ja kokemukseen Saamenmaasta. Kertojan ja kokijan katse on ulkopuolisen, mutta kirjoittaja kirjoittaa sisältä. Romaani herättää lukijassaan epämiellyttäviksikin kasvavia ajatuksia kolonialismista, eksotisoinnista ja dekolonisaatiosta. Se on valinnut myös opettaa, mitä suomalainen nykykirjallisuus harvoin tietoisesti haluaa.

Holmbergin filosofinen romaani on paitsi yhteiskunnallinen ja taiteellinen teko myös nöyristelemätön kutsu keskusteluun. Romaanissa kalaa pyydetään järveltä, ei järvestä. Merkittävä romaanitaide syntyy koettelusta, ei pelkästä kokemuksesta.

---

Anneli Kannon romaani Rottien pyhimys on runsaan bio- ja historiafiktiovuoden kruununjalokivi. Hattulan kirkon upeiden maalausten syntyä kirjallistavaa romaania elävöittää tieto siitä, että maalareiden henkilöllisyydet eivät ole välittyneet meidän aikaamme saakka. Näin fiktiokirjailija pääsee hyödyntämään taitojaan täysimääräisesti ja kuvittelee linnojen hallitseman Pohjolan, jossa Martinus, Andreas Pictor, Vilppu Niilonpoika ja Pelliina uhraavat elämänsä taiteelle.

Kielenkäytöltään Rottien pyhimys on fantastisen värikäs, rivo ja groteski. Kirja herättää henkiin menneisyyden, jossa kuolemansynnit olisivat totisinta totta ja uskonpuhdistus vasta pilkahdus hussilaisten munkkien silmäkulmassa. Katolinen kirkko on totaalinen vallankäyttäjä, mutta sen varjossa kukkivat monenlaiset maalliset haksahdukset, rakkauskin. Naisen paikkaa taiteilijana luodatessaan romaani on ajankohtaisimmillaan.

Romaani hyödyntää harvoin Suomessa nähdyllä tavalla pikareskiperinnettä à la Don Quijote ja liioittelee herkullisesti sekä dialogien että kuvausten yksityiskohtia. Niinpä lukija saattaa huomata saavansa suurimman nautintonsa romaanihenkilöiden suurimmasta epäonnesta: Vilppu Niilonpoika katsoi surkeaa kättään, joka oli kuivettunut ja valkoinen kuin vuohen jalka, kirosi ja itki.

---

Susinukke Kosolan Turkoosi vyöhyke, Tutkielma yksinäisyyden väriopista on komea runoelmamuotoinen dialogi, jossa keskustelu ja hallittu ohipuhuminen kiertyvät toisiinsa. Yhteiskunnallisessa rakkaustarinassa käsitellään laajoja ja oikullisia teemoja ystävyydestä yksinäisyyteen, valtarakenteista köyhyyteen, kapitalismikritiikkiin ja nykykulttuuriin.

Teosta määrittää hallittu runsaus usein pidättyvässä lajissa. Sinä ja minä – tai minän riveissä rakentama käsitys sinästä – keskustelevat värein, kun turkoosi ja musta kohtaavat. Tyylit, graafiset ja lyyriset muodot ja yksityiskohdat tarjotaan raikkaina, eikä teoksen herättämiä ajatuksia voi valita paeta.

Sisäkannen 23-kohtainen julistus toimii kuin sarja ristipistokirjailuiksi tiivistettyjä totuuksia: muistutuksena siitä, mikä on tärkeää ja minkä pohdiskelussa meidän ihmisten kannattaa päivämme kuluttaa. Teos on kokonainen ja villi, pursuavuudessaan taidokas tutkielma elämästä. Runoilijan sanoin: samastuminen on yksinäisyyden lohkomisen taidetta.

---

Emma Puikkosen Musta peili on vaikuttava nykyromaani, jossa neljän erilaisen kokijan kertomukset heijastavat mennyttä, todellista ja mahdollista. Mustat, kiiltävät pinnat heijastavat ajankohtaisia ja ikiaikaisia teemoja: luonto- ja ympäristösuhdetta, ihmisen rohkeutta ja naisen roolia eri tilanteissa.

Romaani on tinkimätön taideteos mutta myös yhteiskunnallista kirjallisuutta ja ilmastofiktion merkittävä edustaja. Iso ja vaikea aihe, nyky-yhteiskuntien elinvoiman lähteeksi kutsuttu öljy, ja sen merkitys tulevat käsitellyiksi mahdollista koettelevasti. Eri ajoista ja näkökulmista letittyvä teos rikkoo ajan ja paikan rajat juuri niin merkityksellisesti kuin kirjallisuus voi.

Teos antaa lukijalle lahjan: se pakottaa ajattelemaan. Ilmastokatastrofin käsittely ottaa taiteellisen muodon, ja peili heijastaa vaikka siihen ei katsoisikaan. Aina on myös lupaus peilintakaisesta. Romaani vaikuttaa niin kuin kirjailijan henkiin herättämä öljy, teoksen kertoja, määrittelee: Elämää niin tiiviinä tahnana, että sitä ei antautumatta kestä.

---

Kaija Rantakarin runoteos Salit kuljettaa lukijan läpi seitsemän huoneen ja kietoo samalla vaivihkaa intiimiin ja nautinnolliseen tilaansa. Taidenäyttelyä muistuttava jäsennys saa tekee lukemisesta poikkeuksellisen visuaalista.

Tekijänsä edellisiin kahteen kirjaan verrattuna Salit on suorastaan säevyöryä, mutta jokainen sana ja lause on paikoillaan. Harkitun kirjan lukeminen on runouden luksusta, joka voi toteutua yhtä hyvin kylpyammeessa kuin ruuhkabussissa. Rakkausrunon monivuosituhantinen perinne elää kotimaisessa lyriikassa väkevästi Rantakarin ilmaisuvoimaisessa mutta täsmällisessä kielessä.

Salit ei ole silkkaa pehmeyttä ja upottavaa pintaa, vaan siihen kätkeytyy kovuutta ja väkivaltaa kuin Kullervon leipään: yön monoliitti / kukkien puutteessa poimit maasta kiviä.

Kirja liikkuu suvereenisti sisäisten tuntojen, ulkoisten havaintojen ja aforististen kiteytysten välisellä vyöhykkeellä. Samalla se tulee sanoneeksi asioita, joille ei aiemmin ole ollut sanoja: kuteen ja loimen turbulenssi –/ halu on tila menneen ja mahdollisen välissä.

---

Matias Riikosen romaani Matara kuvaa eräällä opistolla kesiään viettävän poikajoukon hyvin pitkälle vietyä yhteiskuntakokeilua. Opiston läheiseen metsään kokoontuneet pojat ovat järjestyneet Mataran valtioksi, joka omaksuu yhteiskuntaihanteensa suoraan keisareita edeltävästä Rooman valtakunnasta.

Kerrassaan valloittava romaani muistuttaa, että lapset kykenevät paitsi merkittäviin tekoihin hyvässä ja pahassa, myös suuriin silmänkääntötemppuihin. Tyrannin virkaa tavoitteleva, pikkupoikien ihailema 14-vuotias Kaius kertoo kaunopuheisesti olevansa jo elämään kyllästynyt: Tyhjää aina vaan tää mun valveuni – ihan niinku pilvetön ja haalistunu taivas, pelkkää kuvottavaa ja turruttavaa sinistä liian läheltä.

Klassiseen romaanitraditioon kuuluva, itsensä romaanina vakavasti ottava Matara on maailman kärpästenherroja lempeämpi ja huumorintajuisempi ja sanastoltaan äärimmäisen rikas. Paikoin Riikosta lukiessa unohtaa poikajoukon rämpivän Etelä-Suomen harvoja metsälaikkuja, sillä sanoista ja poljennosta mieleen nousevat Cormac McCarthyn Yhdysvaltain rannattomia autiomaita kuvaavat romaanit.

Kirjan päätyttyä lukija antaisi toogan päältään, että saisi vaikka vain yhden luvun lisää tätä: Askel painui maahan, päkiän ulkosyrjä edellä, sitten sisäsyrjä ja kantapää, ja askel nousi.

---

Suvi Vallin esseeteos Hallittua kaatumista ja muita ruumiin kielen asentoja on assosiatiivisen kirjoittamisen juhlaa. Runoilijanakin tunnettu Valli kirjoittaa eri asentojen merkityksestä yhtä hyvin elämässä kuin kuolemassa. Samalla hän vyöryttää nopein leikkauksin esille kotimaisen nykykirjallisuuden ja maailmankirjallisuuden klassikoiden omalaatuisimpia poseerauksia.Vatsa edellä etenevä mies Gigantin edessä tuo mieleen Napoleonin ajan tavat ja taistelut. Beethoven, Martti Luther, Thomas Mann ja muut saksalaiset merkkihenkilöt pistäytyvät siellä täällä, havainnollistaen esimerkiksi käyskentelyä kädet selän takana, kyykyssä ulostamista tai (haudan)lepoasentoa. Esseissä maailma on avoin mieleenjohtumille, mutta samalla erittäin ruumiillinen – ja kirjallinen, sillä kirjallisuuskin on ruumiillista työtä.

Vallin esseissä on paljon tilaa sitaateille, eli hyvää esseististä tapaa noudattaen kirjoittaja näyttää velkansa edeltäjilleen. Lauseen, tyylin ja aiheiden puolesta kirja edustaa myös vuoden parasta lyhytproosaa. Lainalaisuuksien keksiminen on tyydyttävää puuhaa, kunnes huomaa keksineensä pätemättömän lain, Valli kirjoittaa, ja kuvaa samalla kirjallisuuden ja omankin teoksensa tyhjentymätöntä luonnetta.

---

Lisätietoja antaa:

Samu Karvala
Toimittaja sanomalehti Uusimaa, Runeberg-palkinnon sihteeri
puh. 050 330 7166
samu.karvala@media.fi