Runeberg-ehdokasteosten 2025 perustelut / Motiveringar av kandidatsverk 2025

Kuvakollaasi, jossa mukana kaikki 10 palkintoehdokasta (tekijä Outi Paappanen). Vasemmalta lukien ylärivi/ Uppe fr. vänster: Joel Elstelä (Kuva: Veikko Somerpuro), Alexander Bargum (Kuva: Jani Laukkanen), Elina Viinamäki (Kuva: Veikko Somerpuro), Mikko Malila (Kuva: Otava) ja Milja Sarkola (Kuva: Liisa Takala). Alarivissä/Nedre raden: Markus Nummi (Kuva: Sabrina Bqain), Pirkko Saisio (Kuva: Laura Malmivaara),  V. S. Luoma-aho (Kuva: Poesia), Saila Susiluoto (Kuva: Sabrina Bqain)  ja Marko Järvikallas (Kuva: Laura Malmivaara).

Valitsijaraadin ovat muodostaneet ja perustelut laatineet Johanna Venho, Mikko Lamberg ja Rakel Similä.

Alexander Bargum: All tid leder hit (Ellips)

I en samtid som påminner om en löpmatta som fattat eld av överhastighet, tar Alexander Bargum i All tid leder hit några kliv åt sidan. Det han då vänder ryggen åt är det som var och en antagligen bör tänka mindre på. Andra, eviga frågor träder fram, här laddade med dov lyster, i en stil som är tät men inte tung av beläsenhet. Sällan har tystnaden en lika vital undervegetation. Motiven målas i lager och rinner över varandra medan gravitationens lagar tycks oskrivna. Det här är dikter som kommer att överleva.

Joel Elstelä: Izak (WSOY)

Joel Elstelän romaani sijoittuu Saksaan, johon ensimmäisen maailmansodan uhka luo synkän varjon. Monitasoinen ja nykyaikaankin viittauksia sisältävä kirja kuljettaa rinnakkain yksilön kehityskertomusta, rakkaustarinaa ja juonta, jossa selvitetään, mikä on syynä päähenkilön pihassa laajenevaan kuoppaan. Kirjasta tekee erityisen sen tapa syventää kerrontaa hetkiin. Levottomassa ja asiasta toiseen poukkoilevassa nykyajassa kärsivällisesti yksityiskohtiin pysähtyvä kerronta luo merkillistä lumoa. Päähenkilö, baijerilainen kirjanpitäjä Izak Fasch on tavalliseksi väitetty mies, joka joutuu todistamaan tuhoavien voimien nousua.

Marko Järvikallas: Saattue (Siltala)

Marko Järvikallaksen novellikokoelma Saattue kuvaa uskoa ja sen etsintää epätyypillisistä näkökulmista. Kertomuksissa tavalliselta tuntuvaan elämään ilmestyy selittämättömiä, absurdeja häiriöitä. Nuorukainen tuntee kaipuuta sähköön ja kuolemaan. Reppuselkäinen tyttö muuttaa avioparin elämän kuin Pasolinin elokuvassa Teorema. Rikki olevan perheen mökkireissusta muodostuu painajainen. Saattueen kieli on kirkasta ja ytimekästä, mutta paljon jää rivien väliin lukijan pohdittavaksi.

V. S. Luoma-aho: Teoria (Poesia)

V. S. Luoma-ahon Teoriassa kohtaavat luonnon havainnointi, aforistiikka ja dialogi. Runoteos on tekijänsä tähänastisen uran kenties tasapainoisin kokonaisuus. Arkiset havainnot kaupunkiluonnosta saavat vastapainokseen nasevia ja huvittavia sivalluksia. Tekstin etäännyttävän ironian alla hehkuu silti kipinä, joka tekee teoksesta lennokkaan lukukokemuksen, nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin puhtaan teoreettisen. Mysteeri säilyy: kirjan päätyttyä sen haluaa lukea heti uudelleen.

Mikko Malila: Kastanjasota (Otava)

Mikko Malilan esikoisteos Kastanjasota kuvaa turkulaisten pikkupoikien viimeistä kesää ennen nuoruutta. Romaanin pojat ovat kollektiivi, heimo. He luottavat toisiinsa, kun vastassa ovat niin vihattava aikuisuus kuin elintilasta kisaavat ikätoverit. Teoksen poliittisuus tulee esiin sen tavassa kuvata työväenluokkaisten lasten iloja ja vastoinkäymisiä. Poikien tulevaisuus vaikuttaa kiveen hakatulta; se ei tule sisältämään ruusuilla tanssimista ja samppanjaa. Toisaalta lapsuus on siitä armollista aikaa, että se sallii aikuisuutta helpommin pakenemisen todellisuudelta. Teos kuvaa henkilöitään huumorilla ja syvällä ymmärryksellä.

Markus Nummi: Käräjät (Otava)

Markus Nummen omaperäisesti rakentuva historiallinen romaani vie lukijan kevääseen 1938, eteläpohjalaiseen Tarvajoen pitäjään ja rikostutkintaan. Sikiönlähdetysepäilyn selvittäminen mutkistuu, kun yhä useammalla kyläläisellä on sanottavaa tai salattavaa. Kuka puhuu totta ja mitä kaikkea paljastuu, lukija kysyy Nummen hämmästyttävän runsaan henkilögallerian äärellä. Mieleltään järkkyneen, vinttikamaristaan asioita tarkkailevan Vilja-tädin kohtalo ja havainnot luovat kirjaan jännitteen, jonka traagisuus viiltää. Romaani kysyy, kuka naisen ruumiin omistaa. Se näyttää, mihin valtaa pitävien katse suuntautuu. Se yhdistää faktaa ja fiktiota ja luo henkilöhahmoja, jotka eivät unohdu.

Pirkko Saisio: Suliko (Siltala)

“Jonkun täytyy antaa itsensä uhriksi”, ilmoittaa elämäänsä läpikäyvä romaanihenkilö Stalin Saision taidokkaasti keskitetyssä romaanissa. Itsensä jumalaksi nimeävä hirmuhallitsija pääsee ääneen ja muuttuu myös uhriksi omassa tarinassaan. Elämäntapahtumista, Venäjän historiasta ja kohdatuista ihmisistä voi etsiä syitä, mutta ihmisen kyky tehdä pahaa ei selity. Stalinia ei mystifioida, vaikka romaani välttää liiallisen inhimillistämisen sudenkuopat. Diktaattorista ei tehdä väärinymmärrettyä ihmispoloa. Arvoituksellinen Suliko, jota päähenkilö läpi kirjan puhuttelee ja jolta etsii ymmärrystä, viittaa Stalinin rakastamaan lauluun – mutta sana tarkoittaa myös sielua. Ilmava rakenne jättää lukijalle tilan nähdä ja ajatella kaipausta, kavaluutta ja kauneutta.

Milja Sarkola: Min psykiater / Psykiatrini (Förlaget / Teos)

En konstnär inleder en terapirelation och funderar på sin sexualitet: handlingsmässigt rör sig Min psykiater av Milja Sarkola farligt nära vår tids stelnade motiv. Därför är det än mer förbluffande när bokens skälmska leende börjar ha verkan. På ett oroande vis har fantasi och verklighet samma textur, medan dialogens precision visar på ett sinne för hur vi ständigt avslöjar oss för varandra. En ärlig självrannsakan förhindrar både parodins och självgodhetens intrång. Där jaget alltför ofta kläs i allehanda akryldräkter för att knuffas in i ett förvillande korsförhör yrkar Sarkola på att gåtan inte är utplånad.

Taiteilija solmii terapiasuhteen ja pohtii seksuaalisuuttaan: tapahtumien tasolla Milja Sarkolan Psykiatrini liikkuu vaarallisen lähellä aikamme jähmettymiä. Siksi on sitäkin hämmästyttävämpää, kun kirjan ilveilevä hymy alkaa vaikuttaa. Fantasia ja todellisuus ovat rakenteeltaan häiritsevän samankaltaisia, ja dialogin tarkkuus osoittaa vainun sille, miten paljastumme jatkuvasti toisillemme. Rehellinen itsetutkiskelu tukahduttaa sekä parodian että omahyväisyyden. Yksisilmäisyyttä janoavaa yleisöä voitanee varoittaa jo etukäteen: minuus jää arvoitukseksi.

Saila Susiluoto: Akheron (Otava)

Saila Susiluodon myyttinen matka on yhtaikaa ajaton ja tässä päivässä kiinni. Niin on kirjan nimijoki Akheronkin: se on kreikkalaisessa mytologiassa manalan halki kulkeva virta, mutta myös luoteiskreikkalainen Acherontas, “surun joki”. Lumoava, välkehtivä suru läpäisee kokoelman runot, joissa arkkityypit muuttuvat henkilökohtaisiksi ja yhteisesti jaetuiksi. Aistit heräävät kimmeltäviin ja soliseviin kuviin, joiden keskellä ihminen on aina matkalla, asuntoautossa, joentöyräällä, virrassa, unissaan. Arkisten ja olennaiseen upottavien näkyjen keskellä kysytään yhä uudestaan: kuka minä olen? Mitä ihminen etsii?

Elina Viinamäki: Käypä hoito (Atena)

Lääkärin itsemurhavalmiudesta kuoriutuu vielä kammottavammat aikeet. Nykykirjallisuudelle harvinaisella tavalla Elina Viitamäki yhdistää moraalisen havainnollistamisen ja kertojaäänen töykeyden. Käypä hoito on dramaturgisesti nokkela, mutta kielen happamuus ja äkkijyrkät havainnot ovat sen pimeää elinvoimaa, sisintä virnettä. Herää epäilys, että Dostojevskin kellarimies olisi muuttanut hyvin steriloituun suomalaiseen terveyskeskukseen. Jos saa toivoa, kohtaamme hänet mieluiten paperilla.