Runeberg-ehdokkaat 2024 – Raadin perustelut | Juryns motiveringar

Eva-Stina Byggmästar: Vill du kyssa en rebell?

Eva-Stina Byggmästars diktsamling Vill du kyssa en rebell är kärleksdikt med extra allt.

Byggmästar rör sig från helighetens höjder ner över jorden, mot dess yttersta kanter och innersta bortglömda vrår. Bland högspänningsledningar, ishavshorisonter, exotiska frukter och gamla kapsyler röjer hon rum för kärlekens alla skepnader. Det är lekfullt, konstfullt, roligt och på fullaste allvar.

Byggmästars poesi slår mot konventionerna med hjärtats queera kraft.

Antti Hurskainen: Suntio

Lukemisen hartautta ja iloa — ja mitä suurinta elämän surua. Antti Hurskaisen Suntio kuoriutuu kerros kerrokselta, kerää samalla materiaalia, tavoittelee kohti ydintään ja vie lukijan mukanaan.

Teos on viiltävän viisas ja armottoman lohduton. Mitä on elää? Mitä on kuolla? Onko armoa? Vai onko armokin vain sana ihmisyyden shakkipelissä?

Hidasta ja syvällistä lukemista nopeaan ja pinnalliseen aikaan.

Anu Kaaja: Rusetti

Anu Kaajan karnevalistinen romaani tarjoaa hullaannuttavan ja inspiroivan lukukokemuksen. Vai onko se edes romaani? Voisimmeko sittenkin puhua kerrostuneesta, moniulotteisesta ja silti rusettiin solmitusta runsaudensarvesta?

Rusetti on taitava kudelma estetiikkaa, historiaa, yksilöä ja kokemusta. Kaikessa tiedostavuudessaan ja itsetietoisuudessaan hauska ja itseironinen. Nuori ja pinnallinen — ja samalla ajattoman älykäs.

Tätä on rohkeus nähdä, ymmärtää, kirjoittaa ja jakaa!

Sirpa Kähkönen: 36 uurnaa

Sirpa Kähkönen kirjoittaa kypsemmin ja rohkeammin kuin koskaan ennen. Hän kirjoittaa suorapuheisemmin, täysin häpeättä. Kähkönen on saanut eri aikatasot elämään samanaikaisesti: kaikki on liikkeessä, olemassa lomittain niin ajassa, paikassa kuin ihmisissä.

36 uurnassa arkistoaineistot, kuullut tarinat, muistot ja jopa valemuistot kietoutuvat sujuvasti yhteen. Kieli soi, helisee, raportoi, runoilee, elää mukana tuskassa ja kantaa mukanaan suvun historiaa.

Miira Luhtavaara: Tuhkaksi tekemisen taika

Miira Luhtavaara on tiennyt tarkalleen, mitä kirjoittaa. Teoksen muoto vastaa sen sisältöä: se on yllättävä, jännittävä ja hyvin todellinen.

Nyt voimme puhua masennuksesta normaalilla äänellä, jopa iloisesti, mutta ei millään muotoa vähätellen.

Tuhkaksi tekemisen taika on todellinen taidonnäyte, jonka äärellä saa hämmästellä kirjoittajansa sävelkorvaa, tyyliä ja runoutta.

Katja Meriluoto: Mehiläisen paino

Katja Meriluodon esikoisteoksessa itämerensuomalaiset myytit lyövät kättä ajankohtaisten ympäristökysymysten kanssa. Runokokoelma luo oman maailmansa, jossa lukija pääsee tarkastelemaan maailmaa mehiläisen näkökulmasta, luonnon henkien seurassa.

Kokoelman jokainen osasto on täyteläinen kokonaisuus, joissa rakennetaan erilaisista näkökulmista yhteyttä luontoon. Mehiläisen painossa on hartautta, surua ja kaikkeuden kauneuden tajua, mutta raskaista ympäristön tuhoon liittyvistä kysymyksistä huolimatta kokoelma ei ole raskas tai syyllistävä.

Peter Mickwitz: Misslyckad i en uggla

Peter Mickwitz diktsamling Misslyckad i en uggla är en djärv depressionsskildring som äter sig in i språkets grundvalar.

Det personliga misslyckandet blottar en värld där svaghet tvättas bort och annanhet utplånas. Hudlös smärta möter klarsynt samtidsanalys. Helheten är drabbande såväl emotionellt som etiskt och estetiskt.

Mickwitz poesi uppenbarar språkets plasticitet och skörhet och utmanar effektivt det invanda och antagna. Hans säregna hantering frammanar ett tjälskadat språk för en själskadad tematik.

Sofia Parland: Skrivet på revbenen

Sofia Parlands debut Skrivet på revbenen är en akut och djupt personlig skildring av att vara hemma både i Ryssland och i Finland i en tid präglad av krig och tilltagande xenofobi.

Med kompromisslös konstnärlig integritet varvar Parland dagbok, poesi, essä och novell. Finlands såriga östgräns löper rätt genom henne. Rysslands anfallskrig mot Ukraina försätter henne i ett existentiellt skruvstäd.

Parland sätter ord på våldet som omger oss och på människoblivandets smärta i en samtid som tappat sin framtid.

Harry Salmenniemi: Varjotajunta

Varjotajunnan voimakas empatia ja pureva ironia kulkevat käsi kädessä läpi koko romaanin. Yhdistelmä on kiehtova ja tarkka.

Harry Salmenniemi on onnistunut näyttämään nykyisen keskiluokkaisen elämän turhamaisuuden, mutta ei tuomitse, vaan hyväksyy — vaikkakin lopen uupuneesti.

Kerronnan epädramaattisuudesta löytyy mitä suurin jännite, joka ei purkaudu edes lopussa, vaan heittää epäilyksen varjon lupaukseen kauan odotetusta naurusta, lämmöstä ja rakkaudesta.

Hanna Weselius: Nimetön

Hanna Weseliuksen tekstissä tyynen pinnan alla kuohuu. Tyyni pinta tarkoittaa tässä romaanissa kerrostalon ovea. Weselius avaa yhden oven ja lukija pääsee katsomaan maailmaa uusin silmin, yksinäisen vanhuksen näkökulmasta. Nimetön antaa äänen suurelle, hiljaiselle ryhmälle.

Eleetön, jopa lakoninen tyyli kietoutuu täydellisesti osaksi aihetta. Asioita paljastuu minimaalisesti ripotellen, päiväkirjamerkintöjen kesken jääneet lauseet jäävät kummittelemaan sirinänä taustalle.