Runeberg-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2023: raadin perustelut

Ehdokkaat ovat:

Johan Bargum: Äldre män (Förlaget) / Ikämiehiä (Teos) suom. Outi Menna
Joel Haahtela: Jaakobin portaat (Otava)
Johanna Holmström: Handbok i klardrömmar (Förlaget) / Selkounien käsikirja (Otava) suom. Maija Kauhanen
Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella (Teos)
Marja Kyllönen: Vainajaiset (Teos)
Tiina Lehikoinen: Punelma (Like)
Päivi Liski: Erään kanan tarina (S&S)
Miira Luhtavaara: Pinnallisuus (Teos)
Ulrika Nielsen: Tingen (Schildts & Söderströms)
Iida Rauma: Hävitys (Siltala)

Perustelut

Johan Bargums (s. 1943) novellsamling Äldre män (Förlaget) är en samling glimtar, stämningar och iakttagelser. Berättandet är finstilt och gör novellgenren rättvisa, genom noggrant utvalda ögonblick belyses hela människoöden. Som en röd tråd genom boken löper frågan om huruvida det förflutna man föreställt sig egentligen motsvarar den verklighet man levt. Bargum skildrar sina karaktärer med en genomskådande blick, men låter samtidigt bakspegeln fråga det förflutna med försonande vemod och acceptans.

Joel Haahtelan (s. 1972) pienoisromaani Jaakobin portaat (Otava) on lempeä ja armollinen kuvaus ihmisen etsinnästä ja mysteereistä, joista kaikkiin ei tarvitse saada vastausta. Teoksen minäkertoja tuo lukijan lähelle tekstiä, sujauttaa lukijan tarinan maisemaan. Haahtela käyttää lyhyttä mittaa onnistuneesti ja tavoittaa yhtä aikaa kielen selkeyden ja kauneuden. Kolmiosaisen sarjan päättävä pienoisromaani toimii sekä rakenteeltaan että teemoiltaan hyvin itsenäisenä teoksena.

Johanna Holmströms novellsamling Handbok i klardrömmar (Förlaget) utforskar det kusliga och illavarslande som finns i samhället och oss. Med känsla för både detaljer och långa tidsspann rör sig Holmströms noveller från det mest otänkbara i samtiden, mot framtidsfantasier, där gränsen mellan utopi och dystopi rämnar. Berättandet förför och förleder, ingenstans verkar läsaren stå trygg, för novellerna visat att det otänkbara kan finnas i vem som helst, också i en själv.

Silja järventaustan (s. 1977) kuudennessa runoteoksessa Iltapäivä isolla kirjaimella (Teos) ”maailma pulahtaa ja on”. Se hengittää, keskittyy aikaan, ajan ilmenemiseen ympäristössä, muutoksessa, kielessä ja meissä. Toistolauseilla se tavoittelee ajatusta: miten puhutaan kevät, miten vuorokausi, jota ilman ei ole mitään. ”Ei voi elää jos ei koe koko vuorokautta kokonaan, yövy sen sisällä, nuku sen päällä, laskeudu sen iltaan ja heittäydy sen aamuun.” Teoksen kieli, kielellinen ajattelu, on omintakeista ja subjektiivista, silti yhteistä ja tunnistettavaa. Kun runoilija puhuu aikaa, syntyy erinomainen esitys, joka ”päivä kerrallaan rouskuttaa, / päivä per päivä. Sinun se kuuluu tehdä.”

Marja Kyllösen (s. 1975) romaanissa Vainajaiset (Teos) on jotakin ihanan arkista ja samaan aikaan maagista. Teoksen tarina kulkee eteenpäin vahvalla tunteella ja ilmaisuvoimaisilla lauseilla. Teoksessa yhdistyvät kiinnostavalla tavalla kirjalliset perinteet sekä rakenteelliset ja kerronnalliset kokeilut. Ilmaisussa on paikka paikoin kalevalaista tunnelmaa. Luonto tulee teoksessa lähelle lukijaa ja tukee hyvin tekstin maalaamaa mielenmaisemaa. Teoksen sanavalinnoissa on paljon kiinnostavaa yksityiskohtaisuutta.

Tiina Lehikoisen (s. 1982) esikoisromaani Punelma, esseihtivä romaani, feministinen ruumiinavaus yhteiskuntamme materiaalisista ja kielellisistä kytköksistä (Like) lähestyy lukijaa intertekstuaalisista lähtökohdista ja Eino Leinon Jaana Röntyn kautta. Teoksen moderni ja kokeileva muoto sopii tapaan, jolla eräs suomalaisen kirjallisuushistorian sivuhahmoista nostetaan valokeilaan. Punelma läpivalaisee sekä yksilön kuvausta että historiallisia asenteita ja herättää kysymyksen, kenen tarinassa kukakin on sivuhahmo? Esseemäinen pohdinta noudattaa fragmentaarista muotoa ja lukija ikään kuin kutsutaan mukaan kokoamaan omaa luentaansa teoksesta.

Päivi Liskin novellikokoelma Erään kanan tarina (S&S) tarjoaa lukijalle syvän inhimillisesti erilaisia perspektiivejä ihmisen luontosuhteeseen ja toisaalta suhteeseen ihmisyyteen itseensä. Arkisista tilanteista ammentavat novellit tavoittavat yhtä aikaa vakavia aiheita sekä ilahduttavaa absurdilla ja tarkastelun asennoilla leikittelyä. Novelleissa on oivaltavia aforistisia pilkahduksia. Novellin mittaa hyödynnetään taitavasti ja kokoelmaan valikoituneet novellit muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden.

Miira Luhtavaaran (s. 1983) runoteos Pinnallisuus (Teos) osoittaa, että runous voi nähdä ja näyttää todellisuuden uudella tavalla. Mustat kiiltävät jumppatrikoot ”ottavat mukisematta alaruumiin haltuun”, tekevät naisten pepuista kaupungilla liikkuvia kuoriaisia. Teos liikkuu meren rannalta peilin ääreen ja kuvauksiin ihmetellen halua ja pakkoa olla kaunis, vailla epämuodostumia. Se näkee ”pintaa syvemmälle / aallokon juuriin”, tutkii, mitä on olla kulttuurin armoilla. Pinnallisuus on kekseliäs ja hauska, surullinen ja täynnä paradokseja, joissa kumiankalla on höyhenet ja ”vesilasien huulilla / ikuinen hymy”.

Ulrika Nielsens diktessä Tingen (Schildts & Söderströms) närmar sig vårt ambivalenta förhållande till de föremål vi omger oss med genom ömsom värme, humor och kritisk skärpa. Nielsen synar inte bara det materiella överflöd som belamrar våra kökslådor, källarförråd och fantasier, utan tar på allvar även de emotionella band som vi knyter till föremålen som följer oss genom livet. Ulrika Nielsens Tingen är som ting är bäst: glasklar och lysande, omöjlig att inte plocka upp och välja ut.

Iida Rauman (s. 1984) romaani Hävitys: tapauskertomus (Siltala) kuvaa rikotun ihmisen suhdetta kaupunkiin ja maailmaan, jotka jakavat hänen historiansa. Kiinnostavat kerronnalliset ratkaisut ja dialogin tyyli tukevat ajankohtaista ja ajatuksia herättävää tarinaa. Hävityksessä pureudutaan modernin yhteiskunnan ja yksilön ajankohtaisiin kipupisteisiin, erityisesti koulumaailman väkivaltaan. Tapahtumapaikkana Turku ei jää pahviseksi kulissiksi, vaan kaupungista tulee romaanin orgaaninen ja elävä osa. Tekstin fyysisyys tarttuu lukijaan.