Merkinnät kuukaudelta huhtikuu

Etelä-Suomen Media uudisti verkkopalvelunsa – tätä se tarkoittaa mainostajan kannalta

Etelä-Suomen Media uudisti verkkopalvelunsa 14.4.2020. Verkkopalvelut liittyvät osaksi Mediatalo Keskisuomalaisen valtakunnallista verkkopalveluiden kokonaisuutta.

Uudistuksessa yli 70 Mediatalo Keskisuomalaisen maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehteä saavat verkkopalveluihinsa yhteisen taustatekniikan. Lukijoille lehdet näyttäytyvät jatkossakin omilla, tutuilla brändeillään. Uudistuksen tavoitteena on, että tietojärjestelmien kehittämisen sijaan konsernin lehdet saavat keskittyä ydintehtäviinsä: lukijoidensa ja ilmoittaja-asiakkaidensa palvelemiseen.

Huomioarvot paranevat

Konsernin lehtien mainospaikat muuttuvat yhtenäisiksi. Uudet verkkopalvelut on suunniteltu niin, että pääosassa on sisältö: journalismi ja mainokset. Käytännössä sisällön korostaminen näkyy palveluiden yksinkertaisen eleettömänä käyttöliittymänä.

Uusissa verkkopalveluissamme on tehty monia ratkaisuja, jotka parantavat mainonnan huomioarvoa. Osa ratkaisuista on teknisiä, joiden ansiosta mainosnäyttöjen tehokkuus paranee entisestään. Osa ratkaisuista taas on rakenteellisia: Mainospaikkoja siirretään lähemmäksi journalistista sisältöä, kun juttujen tekstin sisällä olevien mainosten määrä kasvaa. Natiivimainonnan huomioarvo paranee uusien mainospaikkojen ja uuden teknologian ansiosta.

Toisaalta uudistuksessa on kiinnitetty huomiota siihen, että kaikki tarjolla olevat mainosmuodot ovat lukijan käyttökokemuksen kannalta miellyttäviä. Se on lukijan ja mainostajan yhteinen etu. Esimerkiksi Etusivun mainos/Avaussivun hallinta, mobiilitikkeri ja suurtaulu/pidennetty suurtaulu/torni poistuvat myynnistä uudistuksen yhteydessä.

Turvallinen mediaympäristö

Mainostajan kannalta yksi Mediatalo Keskisuomalaisen verkkopalveluiden vahvuuksista on turvallinen mediaympäristö. Mainokset näkyvät eettisesti korkeatasoisen journalismin ja luotettavien lehtibrändien yhteydessä. Uudet verkkopalvelumme tarjoavat myös aiempaa paremmat ominaisuudet mainonnan kohdentamiseen juttujen sisällön perusteella. Tämä on mainostajan kannalta tärkeä mahdollisuus maailmassa, jossa yhä useampi suhtautuu kriittisesti verkonkäyttönsä seuraamiseen esimerkiksi evästeiden avulla.

Verkkopalveluidemme ytimessä ovat edelleen ylivoimaiset paikalliset sisällöt, joiden ansiosta jokainen Mediatalo Keskisuomalaisen lehti tavoittaa erinomaisesti oman alueensa lukijat. Paikallinen sisältö ei tarkoita vain journalismia, vaan tutkitusti myös mainokset kertovat lukijoidemme mielestä kiinnostavia ”uutisia”.

Samaan aikaan verkkopalvelumme muodostavat valtakunnallisen verkoston, joka tavoittaa yli 2,7 miljoonaa suomalaista (lähde: FIAM-mittaus 10/2019). Keväällä 2020 teemme uusia avauksia myös valtakunnallisessa journalistisessa sisällössä.

Työ on vasta alussa

Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien uudet verkkopalvelut julkaistaan vuoden 2020 aikana. Ensimmäisenä oli vuorossa Etelä-Suomen Sanomat helmikuussa. Etelä-Suomen Median verkkopalvelut uudistuivat huhtikuussa. Konsernin suurimpia lehtiä ovat muun muassa Helsingin Uutiset, Keskisuomalainen, Savon Sanomat ja Tamperelainen.

Kun uudet verkkopalvelumme on julkaistu, työ ei ole valmis vaan vasta alussa. Konsernin yhtenäiset verkkopalvelut mahdollistavat nopean kehittämisen. Viime vuosina voimakkaasti kasvaneessa Mediatalo Keskisuomalaisessa on ollut useita verkon taustajärjestelmiä, minkä vuoksi samaa kehitystyötä on tehty monelle eri alustalle. Kun jatkossa järjestelmiä on yksi, verkon muutostarpeisiin voidaan reagoida aiempaa nopeammin.

Kerromme mielellämme lisää uudistuksesta ja siitä, mitä se tarkoittaa asiakkaidemme kannalta.

Kysy lisää ja pyydä tarjous tästä>>