Merkinnät kuukaudelta tammikuu

Helsingin Uutiset tavoitti joulukuussa yli miljoona suomalaista verkossa – maan ylivoimaisesti luetuin kaupunkilehti

Yhteensä Etelä-Suomen Median lehtien verkkopalveluja käytti joulukuun aikana 1,87 miljoonaa suomalaista.

Tiedot käyvät ilmi torstaina julkaistuista Fiam-mittauksen tuloksista. Mittauksen mukaan Helsingin Uutisia luki kuukauden aikana 1 016 912 suomalaista.

Mittaus koskee joulukuun liikennettä eli laskevat kunkin verkkopalvelun netotetun kävijämäärän kuukauden ajalta. Kuukausitavoittavuus on sivustoilla ja sovelluksissa eri päätelaitteilla käyneiden suomalaisten verkkokäyttäjien määrä. Mittauksessa huomioidaan yhden käyttäjän eri laitteiden käyttö ja luvussa on tietokoneilla, älypuhelimilla ja tableteilla tapahtuva selain- ja sovelluskäyttö.

Joulukuu oli Helsingin Uutisille vuoden toiseksi paras verkkokuukausi – enemmän lukijoita tilastoitiin vain elokuussa.

Lehden kävijämäärä on myös kasvanut tasaisesti sitten tammikuun, jolloin lukijoita tilastoitiin 814 062.

Helsingin Uutiset on nyt kävijämäärältään 7. luetuin sanomalehtien verkkopalvelu Suomessa heti Kalevan jälkeen, kun sanomalehtiin lasketaan myös iltapäivälehdet – ja ylivoimaisesti luetuin kaupunkilehti verkossa.

– Luku on ilahduttava, varsinkin, kun keskitymme hakemaan lukijoita erityisesti Helsingistä ja niistä lähikuntien asukkaista, jotka käyvät töiden tai harrastusten vuoksi Helsingissä, Helsingin Uutisten päätoimittaja Mikko Heino muistuttaa.

Myös Etelä-Suomen Median muut lehdet ovat kasvattaneet lukijamääräänsä verkossa.

Pääkaupunkiseudun kaupunkilehdistä Vantaan Sanomat tavoitti joulukuussa verkossa 221 986 ja Länsiväylä 261 105 suomalaista. Tamperelaisella lukijoita oli 250 290 ja Turkulaisella 224 191.

Tilattavista lehdistä eniten lukijapitoaan nosti sanomalehti Keski-Uusimaa, jota luki kuukauden aikana 176 812 lukijaa.

Yhteensä Etelä-Suomen Median lehtien verkkopalveluja käytti joulukuun aikana 1,87 miljoonaa suomalaista.

Etelä-Suomen Median lehdet ovat osa Mediatalo Keskisuomalaista, joka tavoittaa verkossa 2,37 miljoonaa ihmistä.

Eniten lukijoita on koko maassa iltapäivälehdillä ja Ylellä. Ilta-Sanomilla oli joulukuussa verkossa 3,6 miljoonaa ja Iltalehdellä 3,5 miljoonaa lukijaa. Kolmanneksi luetuin oli Helsingin Sanomat (3,2 miljoonaa) ja neljäs Kauppalehti (1,8 miljoonaa).

Ylen uutis- ja ajankohtaissivut keräsivät 3,1 miljoonaa lukijaa, Yle Areena 2,5 miljoonaa katsojaa. Uudistunut MTV tavoitti joulukuussa verkossa 1,5 miljoonaa suomalaista.

Kuvassa verkon uutispäällikkö Mikko Välimaa ja toimittaja Jari Pietiläinen hiovat Helsingin Uutisten verkko-otsikoita deskissä. Kuva: Päivi Tuovinen

 

Maakunta- ja kaupunkilehdet perustivat uuden teematoimituksen – lukijoita 1,9 miljoonaa

Suomalainen journalismi saa merkittävän uuden toimijan parinkymmenen sanoma- ja kaupunkilehden perustamasta teematoimituksesta.

Uusi teematoimitus tuottaa sisältöjä sekä verkkoon että painettuihin sanoma- ja kaupunkilehtiin. Aihepiireinä ovat hyvinvointi, kuluttaja- ja talousasiat, matkailu, ruoka ja tiede. Teemasuomalainen aloitti toimintansa 21. tammikuuta 2019.

Teemasuomalainen tuottaa sisältöjä muun muassa Etelä-Suomen Sanomiin, Helsingin Uutisiin, Karjalaiseen, Keskisuomalaiseen, Länsi-Savoon, Länsiväylään, Savon Sanomiin ja Vantaan Sanomiin.

Teemasuomalaisen toimituksessa työskentelevät Emmi Tuomisto (kuvassa vas.), Eija Marja-aho, Laura Määttänen, Eveliina Salomaa ja Tuomas Massinen.

Teemasuomalaisen sisältöjä julkaisevat lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,9 miljoonaa lukijaa. Toimituksen sisältöjä julkaisevilla lehdillä on jo aiemmin ollut keskinäiseen juttuvaihtoon perustuvaa yhteistyötä teemasisällöissä.

Teemasuomalaisen toimittajia työskentelee Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa ja Vantaalla. Toimitusta johtaa tuottaja Laura Määttänen, joka siirtyi Teemasuomalaiseen sanomalehti Karjalaisesta.

Teemasuomalainen on osa Mediatalo Keskisuomalaisen tytäryhtiötä Väli-Suomen Media Oy:tä. Sanomalehti Karjalainen on yhtiön vähemmistöomistaja.

Teemasuomalainen tekee sisältöjä yhteistyössä Kaakon Viestinnän lehtien, kuten Etelä-Saimaan, Itä-Savon ja Länsi-Savon kanssa. Yhteisen teematoimituksen perustaminen ei vaikuta yhtiöiden omistuksiin.

Väli-Suomen Media Oy:ssä on jo aiemmin toiminut valtakunnallinen uutistoimitus Uutissuomalainen ja sunnuntaitoimitus Sunnuntaisuomalainen. Uutissuomalainen perustettiin vuonna 2017 ja Sunnuntaisuomalainen 1998.